Kuinka luoda omaisuuden luettelo vuokra-asunnolle Suomessa

Antaessa asuntoa vuokralle, asunnon kunto ja mahdolliset viat kannattaa listata kirjalliseen muotoon. Vuokra-asunnon vikalista ja irtaimistoluettelo tuo turvaa uuden asukkaan muutaessa asuntoon, tai myydessä kiinteistöjä.  On kyse sitten ammattimaisesta, tai yksityisestä vuokraamisesta, irtaimistoluettelo saataa olla tarpeen omaisuuden turvaamiseksi. Erityisesti kalustettuja asuntoja vuokratessa, irtaimiston luettelointi etukäteen voi säästää vuokranantajan monilta kiistatilanteilta vuokralaisten kanssa.

Mitä irtaimistoluettelolla ja vikalistalla tarkoitetaan?

Vuokra-asunnon vikalista on nimensä mukaisesti luettelo vuokrattavan asunnon vioista, joka suoritetaan asunnon pintapuolisen, silmämääräisen kuntotarkastuksen perusteella. Varsinkin jos vuokraat sunnon kalustettuna, kannattaa myös listata vuokrasopimukseen kuuluva irtaimisto. Luettelon tekeminen on yleensä vaivan arvoista epäselvyyksien välttämiseksi. Luettelointi voidaan tehdä minkä tahansa vuokrattavasta tilasta, mutta se kannattaa erityisesti kalustettujen asuntojen tai liiketilojen vuokrauksen yhteydessä. Kaikkien asuntojen kohdalla kannattaa tehdä edes jonkinlainen vikalista, jossa määritellään asunnon kunto ja varustelu ennen vuokrasuhteen alkamista.

Mitä hyötyä vikojen luetteloinnista on?

Omaisuutesi suojelun lisäksi lista varmistaa, että vuokralainen, sekä vuokranantaja ovat kumpikin kartalla asunnon kunnosta ja siellä mahdollisesti olevasta irtaimistosta.

Tarkan luettelon avulla voit varmistaa, että kaikki, mikä rikkoutuu tulee korjattua vuokralaisen toimesta, koska pystyt todistamaan asunnon kunnon ennen vuokrasuhteen alkamista.

Luettelointi säästää myös aikaa useita vuokrakohteita hallinoivalle vuokranantajalle. Valmiiden listojen hallinnointi on helpompaa, kuin jokaisen vian määrittelemin erikseen. Olemme päättäneet luoda ohjeen siitä, miten luettelointi kannattaa tehdä, ja kuinka hommasta selviää vähimmällä vaivalla.

Miten luettelointi tehdään?

Luettelo kannattaa tehdä vuokranantajan ja vuokralaisen yhteistyönä. Joskus kuitenkin esimerkiksi välittäjä voi toimia listan teossa vuokranantajan sijaisena.

Asiakirja itsessään tule tehdä kahtena kappaleena, yksi vuokralaiselle ja yksi vuokranantajalle. Koska tämä asiakirja on myös käytettävissä potentiaalisisssa riitatilanteissa, on tärkeää, että jokainen asiakirja allekirjoitetaan kummankin osapuolen toimesta. On hyvä laatia lista kerralla huolellisesti, niin ettei asiasta synny jälikäteen epäselvyyksiä. Jos asunnosta, tai sen irtaimistosta löytyy alkutarkastuksessa vaurioita, niistä kannattaa ottaa valokuvia todisteeksi ja sopia samalla mahdollisesta korjauksesta.

Luettelon mallikappale

 Lataa ilmainen listan mallikappale.

Millon vikalistaus kannattaa tehdä?

Irtaimiston luettelointi, sekä vuokra-asunnon vikalista kannattaa tehdä uuden vuokralaisen muuttaessa asuntoon, ja uudestaan vuokrasopimuksen päättyessä. Asiakirjojen kannattaa olla samassa muodossa, joten lähtö- ja tulotarkastuksesta tehtyjen listojen vertailu on helppoa. Joskus asunnossa ilmenevien vikojen havaitsemiseen voi mennä hetki, eikä niitä välttämättä huomata heti alkutarkastuksessa. Tällaisia ovat esimerkiksi kodinkoneiden, tai muiden laitteiden toimintaan liittyvät ongelmat. Harvalla vuokranantajalla on aikaa jäädä lämmitämään uunia, tai saunaa vain tarkastaakseen sen toiminnan. Näissä tilanteissa vuokralaisen tulee ilmoittaa havaitsemastaan viasta viipymättä, jolloin se saadaan lisättyä listalle. Muistathan, että vuokranantaja on vastuussa asunnon kiinteästä kalustuksesta, riippumatta missä vaiheessa vuokrasuhdetta vikoja ilmenee. Jos asunnon jääkaappi lopettaa vanhuuttaa toimimisen, tulee vuokranantajan hankkia tilalle uusi, mikäli se kuuluu asunnon varusteluun. Vuokralainen on vastuussa vain huolimattomuudesta, tai tahallisesti aiheutuneista vahingoista.

Onko luettelointi pakollista?

Suomessa irtaimiston luettelointi, tai vuokra-asunnon vikalista eivät ole asuntoa vuokratessa pakollista, mutta niiden laatiminen kannattaa aina. Tällä tavalla vuokranantaja voi vaatia korvausta vuokrakohteelle tapahtuneista vaurioista ja vähentää ne vuokralaiselle palautettavasta takuuvuokrasta.

Vaikka lista ei ole lakisääteinen, se toimii silti tärkeänä todisteena asunnon kunnosta vuokraushetkellä. Irtaimiston listaaminen on erityisen tärkeää, jos asunto vuokrataan kalustettuna.

Mitä vuokra-asunnon vikalista ja irtaimistoluettelo sisältävät?

Käytännössä kaikki, mikä asunnossa voi vaurioitua tulisi kirjata luetteloon. Tämä ei ole rajoitettu ainoastaan esineisiin, sillä asunnon rakenteet kuuluvat myös tämän piiriin. Koska asiassa on paljon huomioonotettavaa, olemme luoneet helposti seurattavan tarkistuslistan sinulle, jotta voit olla varma siitä, että omaisuutesi on listattu asianmukaisesti.

  • Seinät (tarkista aikaisemmat vauriot, kuten reiät, naarmut tms.)
  • Kiinteät kalusteet (esim. lamput, kattovalaistus)
  • Keittiökalusteet (esim. keittiön hanat, pesualtaat)
  • Lattia (kokolattiamatot, parketit, kivilattia)
  • Katto (halkeamat, naarmut)
  • Kalusteet (kaikki huonekalut ja kalusteet tulee liittää luetteloon jos asunto vuokrataan kalustettuna)
  • Kodinkoneet (astianpesukone, pesukone, jääkaappi)
  • Säilytystilat (hyllyt, kaapit lipastot)
  • Muut rakennukset (katokset, ulkorakennukset, autotallit)
  • Ikkunat ja verhot sekä kaihtimet
  • Ovet
  • Kylpyhuoneet
  • Pinnat (muista tehdä muistiinpanot pintojen kunnosta, väristä ja maalipinnan yleiskunnosta)
  • Puutarha ja nurmikko (kaikki kalusteet puutarhassa tulee myös luetteloida)

Kuinka valmistautua luettelon tekoon

Tulosta luettelon mallikappale internetistä tai käytä Rentilan Web / Android / iOS sovellusta.

Sovi tapaaminen vuokralaisen kanssamieluiten ennen vuokralaisen muuttoa asuntoon. Vikojen havaitsemiseksi on hyvä varmistaa, että asunnon sähkö- (mahd. kaasu-) ja vesiverkko on toiminnassa. Tarkistus on hyvä tehdä päiväsaikaan, jotta pystyt havaitsemaan mahdolliset puutteet ja muut huomionarvoiset asiat.

Tarvitsetko apua?

Vaikka listaus on mahdollista tehdä itse, monet jättävät tämän ulkopuoliselle ammattilaiselle, yleensä asunnon välittäjälle. Kukaan ei tunne asuntoa niin hyvin, kuin sen omistaja, mutta välittäjän ammattitaito varmistaa, ettei mitään osa-aluetta jätetä huomiotta.

Lisätiedot ja yksityiskohdat

Yllämainittujen seikkojen lisäksi luetteloon voi sisällyttää myös muita sovittavia asioita. Esimerkkeinä:

  • Asuntoon muuttoon liittyvät yksityiskohdat. (Varmistaen, että vuokralainen on samaa mieltä tekemäsi luettelon kanssa.
  • Mahdolliset tarkistuskäynnit. (Kiinteistön tarkastaminen saattaa olla tarpeen pitkän vuokrasuhteen aikana. Muistathan, että asunnolla käynneistä tulee aina sopia vuokralaisen kanssa.)
  • Huonokuntoinen irtaimisto. (Jos asunnossa on selvästi vanhaa, tai huonokuntoista irtaimistoa, sen voi listata erikseen muusta irtaimistosta ja sopia mahdollisesta ylläpidosta.)

Todisteet lakiasioita varten

Vaikka Suomessa takausasioita ei hoidetakaan viranomaisten toimesta, on olemassa suosituksia siitä, millaisia todistuskappaleita on hyvä sisällyttää asunnonvuokrausprosessiin.

  • Ammattimainen yksityiskohtainen lista asunnon irtaimistosta
  • Vuokralaisen allekirjoitus tarkistuslistassa
  • Vuokrasopimus, jossa mainitaan erikseen irtaimistoluettelo
  • Paperiasiakirjat (mukaanluettuna kuitit, yhteydenotot, arviot, aiheutuneet kulut ja asiaan liittyvät laskut)
  • Kuvat ja videot liitettynä luetteloon (mikäli vikoja ilmenee)
  • Selkeät määritelmät sille, mitä tarkoittaa puhdas ja toimintakuntoinen, vastakohtana likaiselle ja rikkoutuneelle
  • Selkeät selvitykset siitä, mistä vuokralainen on vastuussa ja mistä ei (esim. pihan ylläpito)
  • Tuotenimet, sarjanumerot ja muu asiaanlittyvä informaatio koskien kodinkoneita ja liitäntöjä
  • Selkeä keskustelu lähtötarkastuksesta

Vinkkejä

Irtaimistoluettelon tai vikalistan tekeminen kannattaa ottaa osaksi normaalia asunnon vuokraamiseen liittyvää prosessia. Asunnon kunnon arviointi ennen muuttamista on nykypäivänä enmmän sääntö, kuin poikkeus. Listojen olemassaolo säästää sinut ylimääräiseltä stressiltä ongelmien ilmaantuessa.

Luo oma vuokra-asunnon vikalista, tai irtaimistoluettelo Rentilan avulla!

Luettelot-osio mahdolistaa sinulle vuokralaisen sisäänkirjautumisen/uloskirjautumisen luettelot kuvauksineen, mittarilukemineen, digitaalikuvineen. Lataa ja tulosta valmiina allekirjoitettavaksi.

Mene Minun tilini, Luettelot .

Les commentaires sont fermés.

Tutustu meidän online property management-ohjelmisto ja liity suuri vuokranantaja yhteisön. Yksinkertainen, mutta tehokas työkalu käyttävät tuhannet vuokranantajat!

HANKI TILI    MAKSUTON