Sijoitusasunnon sijainti – missä aloittaa vuokratoiminta?

Sijoitusasunnon hankkiminen on parhaimmillaan suuri askel kohti passiivista tulonlähdettä ja oman varallisuuden kartuttamista. Toiminnassa kannattaa kuitenkin miettiä, mitä sijoitukseltaan odottaa ja missä ajassa aikoo niin sanotusti lyödä rahoiksi. Tähän vaikuttaa useita tekijöitä, kuten asunnon koko ja tyyppi, mutta yksi suurimpia tekijöitä on sijoitusasunnon sijainti. Missä siis aloittaa vuokratoiminta?

Tässä artikkelissa käymme läpi, mitä tulee pitää mielessä asunnon sijainnin suhteen sijoitustoimintaa aloittaessa. Näin pääset alkuun.

Alkuun pääseminen

Suurin syy ostaa asunto on luonnollisesti saada katto päänsä päälle, suurin osa asunnon ostajista hankkiikin asunnon luonnollisesti itselleen ja perheelleen. Suomessa maanomistus on historiallisesti sidottu äänioikeuteen ja kansalaisoikeuksiin, jolloin henkilöä ei ollut varsinaisesti olemassa, jos takataskusta ei löytynyt papereita, jotka todistivat talonpojan omistavan oman talonsa. Suurin osa talopoikaisväestöstä eli torppareina, eli vuokratilallisina, jolloin lähtö omalta tilalta saattoi tulla milloin vain. Kenties siksi suomalaisiin on iskostettu oman asunnon omistamisen tärkeys, teollisen vallankumouksen yhteydessä sukupolvien ajan torppareina eläneet halusivat iskeä kiinni, heti kun mahdollisuus oman kodin omistamiseen tuli saataville.

Asuntosijoittajaksi päädytään siis Suomessa usein vahingossa, halutaan ostaa asunto omaksi kodiksi ja samalla toivottavasti saadaan siitä käypä sijoitus tulevasuuteen. Asunnonvaihdon tullessa ajankohtaiseksi, saa asunnosta hyvässä tapauksessa myyntivoittoa, tai sen voi antaa vuokralle lisätulon toivossa.

Kuitenkin yhä useampi suomalainen ostaa asunnon varta vasten sijoitusmielessä, jolloin sijoitusasunnon sijainti ja sillä taktikointi tulee ajankohtaiseksi. Asunnon sijainnin ei siis tarvitse miellyttää omaa itseäsi, kunhan asunto hankitaan paikasta, jossa joku muu haluaa asua. Siksi on helppoa aloittaa vuokratoiminta kaukaakin kotoa.

Velkavivulla suuresta kaupungista

Vuokramarkkinat ovat kuumimmillaan suurissa kaupungeissa, sillä kasvukeskuksina niihin pakkautuu jatkuvasti uusia ihmisiä, sekä asuntojen hinnat, että vuokrat pysyvät korkeina. Siksi monen ensimmäisenä mielessä oleva sijoitusasunnon sijainti onkin suuren kaupungin sykkeessä.

Suomen kaupunkiympäristöt voi käytännössä jakaa suuriin ja pieniin/keskikokoisiin kaupunkeihin, mutta jaon voisi lähes yhtä hyvin tehdä pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä. Missään muualla ei asuminen ole niin hintavaa, kuin Helsingissä.

Monella ei kuitenkaan ole varaa ostaa kallista helsinkiläisyksiötä ilman jonkinlaista velkarahaa. Ajatus aloittaa vuokratoiminta tällä tapaa tuntuu helpolta: otat uuden asuntolainan, joka maksaa itsensä takaisin vuokralaisen maksamana. Jos velkaan vain on mahdollisuus, eikä se kuormita talouttasi liikaa, voi se olla loistava vaihtoehto kartuttaa omaa varallisuutta. Ylivelkaantumisen riski pitää kuitenkin pitää mielessä, eikä taloudelle saisi koitua tästä ylimääräistä rasitetta. Vaikka asunto sijaitsisikin halutulla alueella, kannattaa silti aina varautua muutamaan tyhjään kuukauteen, sillä tulevaisuudesta ei ikinä voi olla varma. Tästä voit lukea lisää artikkelistamme

Arvonnousu voi palkita odottajaansa

Asunnon hankkiminen on usein pitkäaikainen sijoitus, mutta suuressa kaupungissa varsinainen palkkio sijoitukselle tulee usein jopa kymmenien vuosien viiveellä. Jos asunto on hankittu velkarahalla, kestää sen poismaksamisessa ymmärrettävästi paljon pidempään. Arvonnousu voi olla merkittävääkin, Helsingissä on alueita, joissa hinnat ovat suorastaan räjähtäneet viime vuosikymmenien aikana. Odotus saatetaan siis palkita ruhtinaallisesti, mutta lyhyellä aikavälillä voi sijoitusasunto olla jopa rahasyöppö: siitä ei välttämättä pääse senttiäkään plussalle ennen asunnon myyntiä. Siksi, jos ajattelit eläkepäivien talouden kohennuksen sijaan saada tämänhetkisen arkeesi lisätuloa, kannattaa joskus suunnata katseet halvemmille markkinoille.

Vuokratuottoa pienemmällä sijoituksella

Suomessa on runsaasti tyhjeneviä kuntia, joissa asuntojen hinnat ovat vajonneet niin alas, että asuntoa myydessä, omistajilla ei ole toivoakaan saada edes omiaan takaisin. Suurten kaupunkien ja muuttotappiokuntien välimaastossa on kuitenkin runsas määrä keskikokoisia kaupunkeja, joissa asuminen on hyvin vuokrapainotteista.

Suomesta löytyy keskikokoisia kuntia, josta vuokrayksiön, tai -kaksion voi saada hyvinkin edulliseen hintaan. Vuokrat ovat kuitenkin asuntojen hintaan suhteuttamalla huomattavasti korkeampia, kuin esimerkiksi Helsingissä. Tämän voi helposti huomata katsomalla eri kaupunkien keskimääräistä vuokratasoa. Siksi tällaisella sijoituksella rikastuminen tapahtuu yleensä hyvin eri tavalla, nimittäin vuokratuoton kautta.

Pienemmästä kunnasta asunnon ostaminen voi olla sopivampi vaihtoehto tavallisen ihmisen taloudelle, kun mittavamman lainan ottaminen omien asumiskulujen päälle. Tässäkin voi käyttää apuna velkavipua, ja lainarahalla ostettu halvempi asunto on maksettu velattomaksi suhteellisen nopeassa ajassa, jonka jälkeen vuokrarahat tipahtavat vastikkeiden ja verojen jälkeen puhtaana vuokranantajan tilille. Lyhyemmällä aikavälillä tämä saattaa siis koitua huomattavasti rahakkaammaksi vaihtoehdoksi omistajalleen, mutta kannattaa pitää mielessä, että jos haluat luopua asunnosta, se ei ehkä käykään niin käden kääteessä, kuin suuremmassa kasvukeskuksessa.

Erityisen lupaavalta saattaa vaikuttaa vuokrakohteen hankkiminen opiskelijakaupungista. Tämä takaa yleensä tasaisen virran vuokralaisia ja alhaiset hinnat ostettaville asunnoille. Tässäkin kannattaa kuitenkin tähdätä kauas, sillä opiskelu ei välttämättä jatku kyseisessä kunnassa ikuisesti. Mitä tapahtuu eloisalle opiskelijakaupungille, jos yliopisto, tai ammattikorkeakoulu muuttaa yllättäen toiselle paikkakunnalle? Etäopiskeluun painotetaan jo nyt monessa yliopistossa, eli onko mitään varmuutta, että 20 vuoden päästä kenenkään tarvitsee välttämättä muuttaa opiskelujen perässä minnekään?

Sijoitusasunnon sijainti – mitä haluat saavuttaa?

Vuokrakohteen sijainnin valitsemisessa kannattaa pitää mielessä oma tavoite. Onko se mahdollisesti usean kymmenen tuhannen potti eläkepäivien kynnyksellä, vai satoja euroja lisää kuukausittain normaalien tulojen lisäksi. Ideaalitilanteessa sijoittaja saavuttaa jossain muodossa näistä molemmat, mutta se ei ole aina mahdollista. Siksi kannattaa omasta tilanteesta riippuen päättää, kumpaa haluaa priorisoida, joka määrittää missä on järkevää aloittaa vuokratoiminta, joka sopii juuri sinulle.

Riskit ovat eri sijainneissa myös eri tasolla, suuren kaupungin kallis asunnot voi paljastua lyhyellä aikavälillä jopa menoeräksi, pienempi asunto taas saattaa paljastua sellaiseksi myyntivaiheessa.

Sijoitusasunnon sijainti – muistilista

  • Aloita arvioimalla oma tavoitteesi, vuokratuotto, arvonnousu, vai niiden yhdistelmä?
  • Vuokratoiminnan voi aloittaa käytännössä missä tahansa, kunhan asuntoon riittää halukkaita vuokralaisia
  • Sekä hyödyt, että riskit ovat eri sijainneilla erilaiset
  • Paras keino selviytyä yllättävistä kuluista on puskurirahasto, jota voi käyttää menojen kattamiseen

Aiheesta lisää

Les commentaires sont fermés.

Tutustu meidän online property management-ohjelmisto ja liity suuri vuokranantaja yhteisön. Yksinkertainen, mutta tehokas työkalu käyttävät tuhannet vuokranantajat!

HANKI TILI    MAKSUTON